Maanläheisemmän elämän remonttipäiväkirja

Omat käsityöfestarit

Kesä on festareiden aikaa. En pidä suurista massatapahtumista, mutta ihanat kuvat eri käsityö- ja lankafestareilta ovat aiheuttaneet kateutta, myönnän. Viime kesänä varjäsin siskoni kanssa lankoja ja tänäkin kesänä pistimme kokoon omat pienet "käsityöfestarit" kasviteemalla. Jos kotini läheidyydesssä olisi yhtään enemmän parkkipaikkoja, olisi kiva järjestää jotain tämmöistä joskus myös muutamille blogini lukijoille.


Tänä vuonna värjäyspatoihin laitettiin langan lisäksi myös kangasta ja puuhelmiä. Padoissa porisi sipulia, hibiscusta ja avokadoa. Tein myös kokeiluita marjatuomipihlajan marjoilla, lopputulos muistutti vähän taiteellisempaa räkätinlöröä. Vaikka olin kerännyt avokadon kuoria talvesta asti, värjäystulos oli pettymys. Samoin tummasta väriliemestä huolimatta hibiscus jäi haljuksi. Sipuli ei sen sijaan petä ikinä.



Kun kerta vauhtiin päästiin, oli hyvä hetki pelastaa yksi vanha paitamekko, jonka helmaan oli roiskunut valkoista maalia. Tavallisella kangasvärillä ja saniaisen lehdillä painetut kuviot peittivät tahrat hyvin ja saan vaatteen taas käyttöön.


Käsityöfestareiden epävirallisena idolina toimi Rebecca Desnos. Hän on luonnonvärjäykseen erikoistunut käsityökirjailija ja toimittaa myös omaa lehteä. Desnoksen lehti Plants are magic on ihana, ja sen innoittamina kokeilimme myös lehti- ja kukkakuvioiden siirtämista kankaalle vasaralla paukuttamalla. Tästä osuudesta selvisivät myös festareiden nuorimmat osallistujat. Ihan hienoja tuli, joskaan auringonvaloa nämä kuviot eivät kovin hyvin kestä.



Pidän kasvien kanssa työskentelystä taas vielä vähän enemmmän. Parhaimmillaan värjääminen on olemassa olevan hyödyntämistä ja kulahtaneiden kirppislöytöjen perlastamista uudelleen käyttöön.

Terveisin Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
SHARE:

6 kommenttia

  1. Hempeitä nuo kasvi"paukutetut", kaikki kaunis ei vaan ole pitkäikäistä. Sitten voi värjäillä uudestaan <3 Tuo ilmaisu räkätinlörö oli aivan todella hyvä, saanen joskus käyttää sitä ;)

    VastaaPoista
  2. Tuliko tuo keltainen sipulista? Todella kaunis sävy!

    VastaaPoista
  3. Kivat festarit teillä! Ja ihania värisävyjä. Onko tuo pitsineulekangas värjätty hibiscuksella? Siinä on kaunis sävy, vaikka onkin aika vaalea.

    VastaaPoista
  4. Kasvivärjäys on mukavaa puuhaa! Pari kesää sitten värjäilin lankoja ahkeraan, mutta nyt ei ole ollut lankakattiloita porisemassa.

    Mukavaa tuollainen yhdessä puuhaaminen!

    VastaaPoista
  5. Ilmoittaudun tuleville festareille! Parkkipaikka voi olla kilometrien päässä; jaksan kävellä perille. t. Hippulan Tiina

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig