Maanläheisemmän elämän remonttipäiväkirja

Irti oravanpyörästä - elämäni tärkein kirja

Luin Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä kärsiessäni pahinta kolmenkympin kriisiäni viitisen vuotta sitten. Luin kirjan hiljattain uudelleen ja liikutuin niin syvästi, että halusin jakaa tarinani myös täällä blogissa.


Viisi vuotta sitten olin hommissa, jossa sain palkkaa muistaakseni 1800e/kuukaudessa ja maksoin suuria opintotukimätkyjä. Olimme eksän kanssa hankkineet juuri unelmieni talon. Niin, kyseessä oli enemmän minun unelmani ja taisimme jo tuohon aikaan tehdä eroa. Talolaina oli silloisiin tuloihini suhteutettuna liian suuri, mutta ajattelin että sellaista se nyt vain Uudellamaalla on, jossain on asuttava. Minulla ei ollut varaa järjestää kunnollisia kolmekymppisiä, vaan pyysin juhlavieraitani ravintolaan ja toivoin että joku maksaa minunkin ruokani. Rahaa oli sinä kesänä niin vähän, että pihalla kasvaneet pari perunaa ja metsästä löytyneet tatit olivat pelastus.

Jo silloin koin aivan järkyttävää ahdistusta siitä, etten voinut vaikuttaa omaan elämääni. Näin ympärilläni vain kuluttamista ja vatsaani kouristi ihmisten välinpitämättömyys tavaraa, ruokaa ja luontoa kohtaan. Halusin todella irti oravanpyörästä. Kaarina Davisin kirja antoi toivoa paremmasta. Pakotin eksänikin lukemaan Davisin kirjan ja vaikka hän oli ehkä tekstin sanomasta samaa mieltä, se ei kuitenkaan näkynyt yheisessä arjessamme.


Kirjassa Kaarina Davis jättää stressaavan työnsä sairaanhoitajana, muuttaa asumaan sukunsa vanhaan mökkiin ja opettelee uudenlaisen yksinkertaisemman elämäntavan. Minulle jäi kirjasta mieleen tärkeimpänä vanha oppi, ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Ajatus seurasi mukanani kun muutamia vuosia kirjan lukemisen jälkeen olin yksin etsimässä uutta kotia.

Lukiessani kirjaa nyt toistamiseen itkin ja nauroin vuorotellen. Ei ihme että kirja aikoinaan kolahti, koska en pystynyt enää erottamaan alunperin omia ajatuksiani Davisin tekstistä. Moni vuosia omana pitämäni mielipide löytyi kirjan sivuilta, vaikka en sitä muistanut lukeneeni. Ehkä mielipiteet muuttuivat minulle todeksi vasta kun joku muu sanoi ne ääneen.


Tunsin kirjaa lukiessani ylpeyttä siitä, että olen uskaltanut muuttaa elämääni ja miten moni asia on viidessä vuodessa edennyt parempaan. Talouteni on kunnossa, omistan oman sopivankokoisen talon, elän lähempänä luontoa ja vaikka stressaankin yhä asioista, en ole ahdistunut ja masentunut. Parasta on, että koen voivani vaikuttaa elämääni.

Davis jätti kokonaan vanhan työnsä ja koska hän asuu pienesti ilman velkaa, pätkätyöt ja kirjailijan tulot riittävät elämiseen. Omalla kohdallani velaton elämä ja töiden jättäminen ei ole mahdollista. Sain kirjaa toistamiseen lukiessani kuitenkin uutta puhtia pitää kiinni haaveestani työskennellä vähemmän ja keinoja sen toteuttamiseen. Kirjassa Davis esittää esimerkiksi mielenkiintoisia laskelmia siitä, miten "arvoton" pienipalkkaisella alalla työskentelevien ihmisten aika on ja miten hän oli päätynyt pitämään oman ruuan viljelyä hyvinkin kannattavana toimintana.


En ole ikinä ollut se tyyppi, joka haluaa tehdä sitä mitä kaikki muutkin tekevät. Uskallan toteuttaa omia juttujani, mutta kirjan lukeminen muistutti, että kaipaan usein edes yhden samoin ajattelevan ihmisen esimerkin, jonkun joka näyttää että haluamani asia on mahdollista. Huomaan Kaarina Davisin kirjan olleen minulle todella tärkeä.

Samalla ajatuksella suostuin Helsingin sanomiin haastateltavaksi, jospa joku saisi tarinastani tarvitsemansa viimeisen tönäisyn. Juttu saattaa olla ensi viikonvaihteen lehdessä. Artikkelissa minä ja muut kerromme ilman mukavuuksia elämisestä. Toivon että jutusta käy ilmi tämänkin blogin punainen lanka, vähemmälläkin pärjää, sanovat muut mitä tahansa.

Mikä kirja on muuttanut sinun elämääsi?

Terveisin, Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
SHARE:

34 kommenttia

  1. Ehdottomasti Estesin Naiset jotka kulkevat susien kanssa. Se on tärkein lukemani kirja.

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä vähemmällä pärjää, mutta kovin harva tuntuu olevan valmis siihen. Paljon kuulee sitä (ja tätä) kuinka ei nyt vaan voi vähentää tuosta eikä toisestakaan; ettei kukaan vaan pidä köyhänä tai lusmuna. Yksinkertaisemmin kun voi elää kaupungissakin, vaikka elämässä on (jonkun) lapsia ja vaikka joutuu tekemään palkkatöitä.

    Itse aloin yksinkertaistamaan elämääni yli kymmenen vuotta sitten, kolmikymppisenä. Olin kovin takertunut mm. kirjoihini, mutta ei auttanut, tunsin että vähentää täytyy. Minussa eli myös tarve vaihtaa alaa, joten yksinkertaistaminen auttoi selkiyttämään oloja ja miettimään rahaa uudella tavala. Kuluttamistaan voi tosiaan yllättävän paljon miettiä uusiksi. Itse luin tuon Kaarina Davisin kirjan vasta viime syksynä ja totesin, etten itse halua elää pellon reunassa pelkkiä porkkanoita syöden. Kärjistys on melkoinen ja on toki hienoa, mikäli hän on löytänyt onnensa, mutta en taida itse oikein olla ääri-ihminen...Parhaana osiona kirjassa pidin metsänhoitojuttuja, ne saivat minut vuorotellen ilahtumaan ja raivoihini tästä maailman menosta ja tuhoamisvimmasta.

    Hmm, olisi hauska lukea tuo Hesarin juttu, mutta lehdet ovat yksi kulutuksen muoto, jota meillä ei vuosiin ole harrastettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kirja ei varsinaisesti kannusta pellon reunaan muuttamiseen vaan miettimään omia uskomuksiaan ja kulutustottumuksiaan uusiksi. Harvalla on sama taloudellinen mahdollisuus irtisanoutumiseen.

      Poista
    2. Olet ihan oikeassa, kirja kannustaa monenlaisia ihmisiä miettimään asioita uusiksi. Kitkeryyteni johtui siitä, että en koe hänen omaa elämäntapaansa kestäväksi; toivottavasti se on sitä, mutta kirjan perusteella jäi epäilys. Jos oma maa ei tuota, ystävä tuo pussin perunoita - tyyliin. Itsekin olen hyvän matkaa kohti viittäkymppiä, ja jo neljäkymmentä täytettyäni tiedän jaksavani vähemmän riuhtomista ja epävarmuutta kuin vielä just ennen sitä. (Ja juu asia ei sinänsä kuulu minulle, mutta kun julkiseksi henkilöksi lähtee jne.)

      Poista
  3. Tää on kyllä hauska juttu, kun tämä kirja on tullut minua vastaan viimeisen puolen vuoden aikana tosi usein monissa eri tahoissa. No tänään tilasin kirjan suoraan kirjailijalta ja katsotaan, mitä mieltä siitä olen. Sitä on kehuttu todella paljon ja aion lukea sen avoimin mielin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että kirja koskettaa eniten turhautuneita kaupunkilaisia kriisin keskellä, ehkei niinkään elämään tyytyväisiä maalaisia :D

      Poista
  4. Yhden tuttuni kanssa tuli juuri tänä viikonloppuna Kaarina Davis puheeksi, ja sen keskustelun innoittamana lainasin juuri kirjastosta hänen kolmannen kirjansa Toissinnäkijän päiväkirja. Ne kaksi aiempaa kirjaa olenkin lukenut. Jännä sattuma, että nyt tässä blogissakin tuli sama aihe esille :)

    Itsellenikin kulutuskriittisyydestä on tullut sellainen rakas aihe ja näkökulma, jonka yritän pitää tietoisesti mielessä. Aina se ei tosin ole kovin helppoa. Minulla on velaksi ostettu talo ja auto, ja nämä kaksi asiaa sanelevat pitkälti sen, että rahaa tarvitsee kuussa tietyn määrän. Itse asiassa minusta tuntuu, että yksinkertaisempi ja edullisempi elämä olisi helpompi toteuttaa kaupungissa kuin tällaisella syrjäkylällä. Kaupungissa voisi asua edullisessa vuokra-asunnossa ja käyttää julkista liikennettä. Itselleni oli kuitenkin elinehto, että halusin asumaan paikkaan jossa naapurit eivät ole ihan tontin rajassa kiinni, vaikka tämä ei ihan perimmäistä maaseutua olekaan. Täällä Etelä-Karjalassa se tarkoittaa käytännössä sitä, että oma auto on välttämätön, sillä julkinen liikenne on jo näillä etäisyyksillä (minulla 16 km kaupungin keskustaan) olematonta. Mutta elämä on valintoja, minulle esimerkiksi talon remontit ovat sellainen osa-alue, jossa yritän viimeiseen asti hyödyntää kierrätys- ja talkoonäkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaupungissa pystyy asumaan hyvinkin simppelisti (jos se ei ole Helsinki) jos vain henkisesti pystyy siihen. Yksin asuminen on myös varmasti hyvin epäekologista, mutta toivottavasti tulevaisuudessa erilaiset rennot ekoyhteisöt yleistyvät.

      Poista
  5. Luin juurikin tuon samaisen kirjan ennen vuodenvaihdetta, ja heti siihen perään Kaarina Davisin sen jälkeen ilmestyneen Toisinnäkijän päiväkirjan. Sitä ennen olin lukenut Kaarinan blogia jo vuosia ja hänen bloginsa oli oikeastaan sysäys meidänkin elämänmuutokseemme. Nuo kirjat olivat kuitenkin itselleni älyttömän silmiä avaava lukukokemus, sillä koen käyväni nyt läpi jonkinlaista "kolmenkympin kriisiä" ja valtavaa ajatusmullistusta noin muutekin.

    Mulle aivan älyttömän isoja kirjoja joihin palaan yhä uudelleen, ovat brittikirjailija Tom Hodgkinsonin kirjat. Olinkohan edes kahtakymmentä täyttänyt, kun kirjastosta etsin hyppysiini hänen esikoisteoksensa, Joutilaisuuden ylistyksen. Ostin omakseni hänen seuraavan kirjansa Vapauden ylistyksen, ja kun aikoinaan koitin tilata tuota ensiksi mainittua omakseni, kirjakaupalla ei ollut sitä enää varastossa. He suosittelivat sieltä kirjailijan kolmatta pitkäsoittoa, Joutilaat vanhemmat, ja tilasin kirjan vaikkei lasten hankinta ollut ajankohtainen vielä edes pilkkeenä silmäkulmassa. Tilasin ja luin kuitenkin senkin saman tien, ja kirja oli hieno lukukokemus jopa silloin lapsettomalle, siinä on paljon hyvää ja huumorintajuuni uppoavaa pohdintaa maailman menosta ylipäätään. Nyt sitten kun noita silkohapsia on tuohon jalkoihin ilmestynyt pyörimään, on Joutilaat vanhemmat ainoa vanhemmuusopus, jonka olen koskaan suostunut lukemaan ja jota aina palaan selailemaan :D Suosittelen lämpimästi tutustumaan.

    Ja tuohon Marketan yllä olevaan kommenttiin viitaten, tilasin myös nuo Kaarinan kirjat suoraan hänen nettisivujensa kautta ja oli jotenkin mieltä lämmittävää, että hän oli laittanut kirjojen saatteeksi vielä itse kirjoittamansa post-it -lappusen mukaan :) pieni juttu ehkä, mutta sen vastaanottaessani mietin, että voi kun olisi hienoa tilata kaikki kirjat niin, että voisi tilauksellaan tukea ihan suoraan niiden kirjoittajaa. Kaarinan kotipaikka Alhonlahti on minulle sikäli tuttu paikka, että olen itse viettänyt lapsuuteni lähiseuduilla ja nykyäänkin kuljen taajaan siitä ohi. Olen ohikulkumatkoillani kiinnittänyt myös huomiota siihen, miten maisema on vuosien varrella muuttunut. Saman olen kokenut vanhassa kotipaikassani ja siitä on herännyt myös into taistella sen puolesta, ettei nykyiselle kotipaikallemme kävisi samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin karttaa katsoessani että oletteko samalta seudulta. Kiitos kirjavinkeistä, katsotaan mitä meidän kirjastoista löytyy. Yritän vähentää aikaa tietokoneen ja älypuhelimen ääreltä ja löytänyt kirjastot ja lukemisen uudelleen. En oikein romaaneista innostu, mutta muuta on kiva lukea. Vielä kun oppisi lukemaan ja neulomaan samaan aikaan niin kuin äitini tekee.

      Poista
  6. Sain tuon kirjan joululahjaksi 5 vuotta sitten. Pitääkin etsiä se ja lukea uudelleen. Olin ihan pilvissä monta päivää kirjan lukemisen jälkeen. Sillä oli niin iso vaikutus minuun. Muualta sitten luin sen että irtautuminen oravanpyörästä mahdollistui sen vuoksi, että Davis peri paikan mihin muutti ja se laittoi asian itselleni realistisempaan ja vähän erilaiseenkin valoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirjassakin mielestäni annetaan ymmärtää että paikka tuli perintönä, tai hän osti muut ulos. Ja kyllähän paikka maalla on varmasti edullisempi kuin kerrostaloasunto tai omakotitalo, jossa hän oli aikaisemmin asunut ja siitä jää vähän pääomaa.

      Poista
  7. Juu, kyllä nämä irtiotot ovat ylemmän keskiluokan hommia. Löytyy aina sukulainen, jolla on sijoituskämpppä irrottaa tai ne suvun tilukset, jonne voi tehdä paluun jouluksi ja hakea omasta metsästä joulukuusen kun nomadi palaa taivastelemaan ankeaa sääntö-Suomea tai eläähän sitä ilman autoa kun löytyy altis automies lähipiiristä. Itse koitan työttömyyskorvauksella opiskella jotta ei tarvitsisi minun lähetellä Kelalle hakemuksia. Jos vaikka pääsisin pienipalkkaiseenkin työhön... Kulutuksen kiroista olen kyllä päässyt melko hyvin eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näinhän se on, jokaisen tarina on erilainen. Onnea työnhakuun.

      Poista
  8. Minulle tuo Kaarina Davisin kirja Irti oravanpyörästä on ollut yksi suosikki kirjoistani, ja myös Toisinnäkijän päiväkirjan omistan. Minä sain siskoni kanssa äidin perintönä vanhan kesämökin ja rahaa, josta omalla puolikkaallani ostin vanhan mummonmökin kesämökiksi, kun kerrostalossa kaupungissa asuimme vuokralla...(äidin entinen mökki kun oli ihan liian kaukana). Hetken pohdimme voisimmeko muuttaa kesämökille kokonaan, mutta lasten koulunkäynnin ym, kannalta se oli liian pieni ja liian kaukana sekin. Kuitenkin saimme sitten lainaa mökkiä vastaan, myimme sen ja ostimme pienen rintamiestalon maalta, jossa nyt asumme ja maksamme pois asuntolainaa. Onneksi olemme pystyneet sitä maksamaan, kun pienellä ja kierrättäen olemme tottuneet elämään. Itse olen työtön (61 v) ja mies on työkyvyttömyys-eläkkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eri asiat vaikuttavat valinnanvapauteemme ja päätöksiimme. Kirja antaa mielestäni kuitenkin toivoa, että asioihin voi vaikuttaa, vaikkei yhtä suurta muutosta elämäänsä tekisikään.

      Poista
  9. Tuttu kirja. Herätti paljon ajatuksia. Isot velat, neljä lasta ja turhat odotukset perinnöistä ovat pitäneet huolta siitä että kulutus on pysynyt kurissa ihan itsekseen. Tarpeeseen on ostettu, painonnousu ei ole ollut ongelma ja näitä ikävämpiäkin töitä on vuosikymmeniä tehty, juurikin noissa sairaanhoitajan hommissa. Silti maksan mielelläni veroni, jolla myös näiden vapaushifistelijöiden kulut maksetaan. Ei tule ilmaiseksi tiet, vedet, terveydenhuolto tai nettilinjat tai kirjastot, muutaman nyt mainitakseni. Muutama vapaamatkustaja mahtuu mutta eipä se ratkaisu sekään ole isossa mittakaavassa.
    -apris-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ihan sanoisi että vähän töitä tekevä on vapaamatkustaja. Kaarina Davis ei nosta mitään työttömyyskorvauksia tai muita, tekee vain vähemmän töitä pätkissä ja maksaa veronsa. Toki hänenkin tilanteensa voi olla tällä hetkellä erilainen kuin kirjan kirjoittamisen aikoihin, ehkä työskentelee enemmänkin, kuka tietää.

      Poista
    2. No lähinnä tarkoitin sitä näkökulmaa ettei yhteiskunnan rakenteita pidetä yllä sillä että veronmaksajia ei ole. Ja mitä vähemmän toiset maksaa niin sitä enemmän ne toiset maksaa. Ei kyse ole siitä eleleekö tuilla vai ei. Todennäköisesti kyseinenkin kirjailija käyttää yhteiskunnan palveluita ihan reippaasti. Mielestäni on melko itsekästä laittaa toiset maksamaan siitä ettei itse viitsi osallistua yhteiskunnan menoihin. Se nyt vain on niin että joku aina maksaa.

      Poista
    3. Vaan toisaaltaan kaikille työtä haluaville ei töitä ole. Mielestäni on parempi, että työt jakaantuvat eikä kaikkien tarvitse tehdä 40 tuntia viikossa, jos vähemmällä tulee toimeen.

      Poista
  10. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, täytyykin pistää korvan taakse muistiin. Kun tämä luku innostus tästä taas elpyy. Tai ei innossa ole vikaa vaan lähinnä siinä, että kun saa vauvan illalla vihdoin nukkumaan sitä yrittää vaan itsekin äkkiä saada unen päästä kiinni kun tietää, että kohta pitää taas herätä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei tätä kirjaa taida saada äänikirjana vauvan kanssa kuunneltavaksi.

      Poista
  11. Ihana kirja, joka on mielestäni hyvin kirjoitettu. Faktaan ja lukuihin perustuen sekä avoimesti oman elämänsä kipukohdista kertoen. Kaarina myös kertoo kuinka on aiemman elämänsä tulot hassannut turhuuksiin ja omalta osaltaan shoppaillen kyllä pitänyt markkinatalouden rattaat pyörimässä ja varmasti ison veroäyrin maksanut.
    Tulipa surullinen fiilis osasta näistä kommenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näemme asiat niin eri lailla että on joskus vaikeaa kommentoida takaisin :(

      Poista
  12. Hieno juttu sinusta ja vähempään pyrkivästä elämäntyylistä tänään HS:ssä! Tätä näkökulmaa tosissaan tarvitaan nykypäivän elämänmenoon. En pysty nimeämää yhtä kirjaa, joka olisi yksin vaikuttanut ehkä noin syvällisesti, mutta hakeudun kyllä koko ajan lukemaan "sparrauskirjallisuutta", jotta saan vahvistusta siihen, että tunnen olevani arvojeni mukaisella tiellä :). Olen vuosia kamppaillut kiireisen työn ja muun elämäni tasapainon eteen ja tuntuu hyvältä, kun löytää askelia oikeaan suuntaan. Minäkään en pysty - enkä oikeastaan edes halua - tekemään täydellistä irtiottoa ja siirtyä erakkoelämään, mutta oikeastaan en voi "soimata" työtä syylliseksi, jos olen ylikuormittunut. Nykyisin olen oppinut soimaamaan mieluummin itseäni, jos näin käy. Töitä kyllä riittää, joten olen huomannut, että minun pitää ihan itse osata tunnistaa, mikä on tasapainoinen määrä sitä. Ja, onneksi on mahdollisuus omassa elämässä voimaantua näiden yksinkertaisten asioiden äärellä!! Kivaa kevään odotusta sinulle ja toivottavasti pakkaset hellittävät ja kevättunnelma on taas pian täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin itsekin olen huomannut että töihin voi suhtautua monella tavalla. On varmasti töitä, jossa tahti on kohtuuton ja mihinkään ei voi vaikuttaa, en onneksi ole sellaisessa paikassa. Usein mietin, että viihtyisin täydellisenä erakkona, mutta jo kesäloman aikaan huomaa että sosiaaliset suhteet ja muut ihmiset kiinnostavat ihan eri lailla kun stressi laskee. Mukavinta olisi varmasti kaikin puolin tasapainoinen stressitön työ ja vapaa-aika.

      Poista
  13. Kaarinan kirjat on aivan loistavia! Ja miten mukava että löysin blogisi, olen seurannut sinua ensimmäisestä blogistasi lähtien, mutta jossain vaiheessa kadotin sinut! En tiennyt ihan varmasti, että se olet sinä, kun joku vinkkasi blogisi, mutta kun avasin sivut, tunnistin sinut värimaailmasta ja tyylistä ennen kuin olin lukenut sanaakaan :) Minä pidin ennen blogia Sufferiinan Salonki, nyt en ole vuosiin kirjoittanut kuin Facebookin sivuille.

    VastaaPoista
  14. Mukava kirjoitus tuo Hesarissa sinusta. Täytyykin lukea tuo kirja. Olen ollut vuosia tyttäreni omaishoitaja ja tehnyt satunnaisia työkeikkoja, panostaen omavaraisuuteen kasvisten ym suhteen. Olen kyllä nauttinut kovasti tästä "hitaasta" elämästä. Nyt kun tyttäreni on jo 14 eikä elämä ole enään niin sitovaa, kokeilin jakson työskennellä kokopäiväisesti ja totesin että ei ole minun juttu �� Bisnesmaail massa tuntui että ihmisten arvot oli ihan eri kuin minulla ja töitä tehtiin kauheasti stressaantuneena ja ostettiin kaikkea turhaa tavaraa että sai edes hetken iloa. Päätin lähteä opiskelemaan käsityöläisammattiin ja kun joskus valmistun tehdä töitä vain sen verran että pärjään. Pikkukaupungissa asutaan ja pienessä asunnossa, mutta isossa pihassa on tilaa viljellä.
    Oikein hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minkälaista käsityöammattia opiskelet?

      Poista
    2. Opiskelen suutariksi. Toivon että tavaroiden korjaaminen uuden ostamisen sijaan yleistyy jälleen. Lainasin muuten tuon kirjan ja luin läpi. Todella mielenkiintoinen. Nykyään en missään oravanpyörässä koe olevani, mutta nuorempana olin juuri samanlainen että kokotyön palkka meni kaikkeen turhaan. Sittemmin olen opetellut pois materian haluamisesta. Kolmen lapsen kanssa tietysti tilanne erilainen kuin hänellä. Mutta ajatukset soveltuu mihin tilanteeseen vaan. Silläkin ihan opettavainen kirja minulle, koska muutaman vuoden päästä suvun pieni tila on siirtymässä minulle, eikä ole mitään osaamista metsänhoidosta ym ja mahdollisimman luonnonmukaisesti ja ekologisesti haluaisin maitani hoitaa.

      Poista
  15. Tervehdys!

    Minäkin onnistuin lukemaan jutun sinusta Hesarissa,ja oli tosi kivasti tehty juttu! Kauniit,tunnelmalliset kuvat ja ennenkaikkea sinun näkemyksesi asioista ja elämäntavastasi,oli mukavaa luettavaa.Niin paljon samoja ajatuksia kuin itselläkin:)
    Tilasin Kaarinalta nuo molemmat kirjat,ja tuskin maltan odottaa,että saapuvat tänne pohjoiseen!Olin joskus aiemminkin ajatellut,että pitäisi lukea nuo kirjat,mutta asia vain jäänyt..kunnes nyt törmäsin sinun blogissasi Kaarinan kirjoihin ja päätin että nyt on oikea hetki lukea kirjat.
    Mukavaa kevättalvea sinulle ja koirillesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten näit kommenteista, kirjat jakavat mielipiteitä. Minusta ne ovat hyviä ja toivon että sinäkin löydän niistä inspiraatiota.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig