Yksinkertaisemman elämän remonttipäiväkirja

Oletko löytänyt oman onnenpaikkasi? Sitä tarvitaan juuri nyt

Onko sinulla joku tietty paikka tai tila, johon kuvittelet itsesi päästäksesi pakoon stressiä? Tai kenties joku paikka oikeassa elämässä, jossa tunnet itsesi aina onnelliseksi? Hyvä, haluan kertoa miten tuota paikkaa ja tunnetta tutkimalla saatat selvitä syksyn pimeydestä paremmin.


Kyllä, täälläkin pimeys on vienyt viimeisetkin energian rippeet ja mökissäni on keskitytty vain työpäivistä selviämiseen. Iltaisin remontti on maistunut huonosti ja pimeyden takia kuvaaminen tänne blogiinkin on hankalaa. Minullahan ei sisällä ole vieläkään kunnon sähköjä tai valoja.

Olen potenut tunnontuskia jaksamattomuuteni takia ja välillä mietin onkohan blogin pitämisessä järkeä, jos se aiheuttaa näin paljon stressiä. Olen tuntenut itseni petturiksi kirjottaessani "yksinkertaisesta elämästä" kun ruudun tällä puolella on kaikkea muuta. Silloin kun kaikkea on liikaa, ja jaksamista liian vähän, on jostain karsittava ja nopeasti, ennen kuin ehtii uupua. Yritänkin palauttaa itseni säännöllisesti takaisin tärkeiden asioiden äärelle ja olla stressaamatta itse luomistani paineista.

Rennosti ottaminen ei aina ole ihan helppo juttu, koska monesti stressi ja uupumus on monen syyn summa ja melkoinen sotkuinen solmu selvitettäväksi. Ongelmakohtien löytäminen onnistuu kuitenkin vaikka miettimällä jotain paikkaa ja tilannetta missä tunnet itsesi totaalisen onnelliseksi. Ei ole oikeastaan väliä onko kyseessä mielikuvituksen tuottama trooppinen saari vai oman saunan lauteet. 

Minun totaalinen onneni löytyy metsäkävelyltä koirien kanssa. En lähtenyt kuitenkaan hoitamaan marraskuun ankeutta raahustamalla tuntitolkulla pimeässä metsässä, vaan yritin miettiä mikä metsäkävelyllä tekee minut onnelliseksi ja miten saisin samoja asioita elämääni myös muualla.


Pidän metsässä kännykän 99% taskussa ja nuo hetket ilman somea ovat varmasti terveellisimpiä tekoja arjessani. Olenkin vähentänyt sosiaalisen median käyttöä myös metsän ulkopuolella nyt kun tuntuu että kaikkea on liikaa. Metsässä pidän myös siitä, että olen tavoittamattomissa. En vastaa puhelimeen (koska kädet ovat täynnä koiria) enkä laita viestejä. Vastaantulijoita tulee harvoin, eikä kukaan ole vaatimassa tai pyytämässä mitään. Tätä yksinolon tarvetta olen marraskuussa vaalinut erityisesti.

Rentoudun metsässä hyvin myös, koska saan olla näkymätön ja vähän turhakin tarkkailija. Minulla ei ole mitään väliä. Jos pystyisin, haluaisin tätä hiljaisen tarkkailijan roolia toteuttaa erityisesti työelämässä. Metsä ja koirat pitävät minut kiinni hetkessä. Läsnäolo on ollut minunlaiselleni haaveilijalle aina vaikeaa. On selvää, että viihdyn eläinten parissa. Vanhimmalle koiralleni marraskuu on ollut erityisen vaikea ja siitäkin syystä pimeät illat on ollut mukava viettää koirien kanssa.

Suurin syy, miksi olen onnellisimmillani metsässä on etten pysty suorittamaan. Toki kävellä voi liikaa, mutta muuten metsäilyä on vaikeaa tehdä liikaa tai väärin. Vaikka tykkäänkin valokuvata ja olla luova, metsässä minulle riitää pelkkä kauniiden yksityiskohtien, vuodenaikojen ja valon tarkkailu. Tärkein metsäkävelyiden tuliainen onkin ollut kaikenlaisen tekemisen vähentäminen.


Omaa onnenpaikkaansa tutkailemalla voi siis löytää arkeensa jaksamista auttavia asioita. Joillakin se voi olla valo, lämpö, liikunta, läheisten seura, matkustelu tai mikä vain. Minun marraskuutani on auttanut somepaasto, yksinäisyys, rauhoittuminen ja eläimet.

Terveisin, Stella

Kurkkaa myös nämä kirjoitukset:

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
SHARE:

16 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus! Olen itsekin koko marraskuun hokenut itselleni ja muille, että nyt on marraskuu, ei nyt kuulukaan jaksaa ja olla aikaansaava. On tärkeää tunnistaa vuodenajan vaikutus omaan jaksamiseen ja antaa itselleen armoa sen kanssa. En tiedä miten nämä asiat statistisesti menevät, mutta itse en ainakaan lakkaa seuraamasta blogeja, vaikka kirjoittajat pitävätkin välillä taukoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää etteivät kaikki tauoista hätkähdä. Itse olen kyllä sellainen lahopää, että kivatkin blogit unohtuvat helposti.

      Poista
    2. Komppaan Millaa. Marraskuu (ja talvi yleensä) on hiljentymisen, itseensä vetäytymisen, itsetutkiskelun, rauhoittumisen ja hengittelyn aikaa - ainakin minulle. Nyt on tarkoitus vain selviytyä, ei mitään muuta. Projektit pysähtyvät, uudesta ei jaksa innostua, lepoa tarvitsee tavallista enemmän. Koen, että tämä on aivan luonnollista, ja muuhun pakottautuminen olisi luonnotonta. Hiljennä siis rauhassa tahtia, jos siltä tuntuu. :)

      Poista
  2. Tuli ylläolevan kommentista mieleen tämä ihana quote: "Live each season as it passes; breathe the air, drink the drink, taste the fruit, and resign yourself to the influence of the earth." (Henry David Thoreau - Walden)
    Löysin eilen tänne blogiisi, joka vaikuttaa huisin kivalta, jään mielenkiinnolla seurailemaan! Jos pientä palautetta saa jo nyt antaa, niin en meinannut päästä läpi tuosta robotti/spämmitestistä, vähän turhan monimutkainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, missä vaiheessa tälläinen tuli? Kun tulit sivuille vai kun yritit kommentoida? Kommentointi pitäisi olla mahdollista ilman mitään testejä.

      Poista
    2. Tässä kommenttia jättäessä tuli testaus. Kuvia pitää kliksutella.

      Poista
  3. Minulle kaipaamani rauhan paikka on lapsuuden mökkiranta ja metsä kainuun korvessa. Vaikka en aikuisiällä ole syystä ja toisesta siellä päässyt käymään kuin muutaman kerran, kaikki ne rakkaat maisemat ja fiilikset ovat tallentuneena muistoihini. En toki aina ollut siellä onnellinen lapsena tai teininä, mutta kaikki ne onnelliset muistot tuntuvat olevan voimakkaimpia. Sinne matkaan mielessäni kun tarvitsen pakoa arjesta. Jostain syystä myös pieni yksiöni Vantaalla silloin kun aikanaan menin vakituisemmin töihin muistuu joskus mieleen stressaavina hetkinä. Siltäkin ajalta parhaiten muistuu ne hienot hetket ekan oman koirani kanssa, jonka kanssa sain kulkea lähimetsissä ja luonnonsuojelualueella.

    Juu omat vaatimukset itselle ne ovat niitä pahimpia...Mutta aina pitää pyrkiä hieman korkeammalle kuin mihin vielä kykenee, joten älä murehdi blogiasi turhaan. Ei täällä mitään epäaitoa ole havaittu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakin rakkauteni metsään juontaa juurensa lapsuudesta, mutta onneksi olen oppinut nauttimaan kaikista metsistä enkä vain kotimetsistä.

      Poista
    2. Mä rentoudun arjen koiralenkeillä ihan muutenkin, vaikka peruskävelyllä metsään pääsee vain kaupunkimetsään. Stressin hetkinä silti hakeudun ajatuksissani tuonne missä sieluni on.

      Poista
  4. Minulle on jäänyt mieleen muisto vuosien takaa kun olin todella hektisessä elämänvaiheessa ja työssä. Silloin tuntui, että kännykkään tuli viestejä ja soittoja vähän väliä. Myös iltaisin ja vapaa-ajalla. Usein yhteydenottojen sävy oli vaativa ja ne ahdistivat vaikkeivat olisi vaatineet reagointia juuri sillä hetkellä. Tämä muisto liittyy nimenomaan siihen, että päätin laittaa puhelimen äänettömälle ja olla tavoittamattomissa. Että vaikka taivas kaatuisi niskaan niin tämän illan minä katson koripalloa isän kanssa enkä vastaa mihinkään tai edes katso puhelinta. Se tunne oli niin vapauttava, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Sen jälkeen olen aina niin tuntuessa jättänyt kännykän kotiin juuri koiralenkeillä ja muissakin menoissa. Pidän myös vuosittain viikon somepaaston. Nyt olen pohtinut pitäisinkö kokonaan kännykättömän päivän. Kuvaa hyvin nykyaikaa, että tuollainen päivä tuntuu jotenkin radikaalilta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan kyllä tuon fiiliksen kun ystävällinen "mitä kuuluu" tuntuu jopa vaatimukselta tai tenttaukselta :D
      Olen pitänyt vahingossa kännykättömän päivän miltei kolme vuotta sitten kun olin ensimmäistä kertaa apumiehen luona kylässä, muistan facebookin algoritmin menneen sekaisin ja kaverilta tuli kyselyitä että olenko hengissä kun en ole ollut aktiivinen 24 tuntiin. Suunnittelen ihan kunnon somepaastoa, vaikka viikon mittaista. Nykyään on saatavilla ihan hyviä ajastusohjelmia ja parhaimmassa tapauksessa ette edes huomaa jos katoan hetkeksi.

      Poista
  5. Mulle se turvapaikka on just marraskuu, saa olla oma melankolinen itsensä, piiloutua pimeään, joka täällä kaupungin valojen alla ei ole pelottavan pimeää. Ei ole nautintopakkoa ja vastaantulijoiden paljoutta, kuten kesällä. Eikä lumipenkkoja rajaamassa kulkureittejä tai liikoja pakkasia. Ja se orastava valon häivähdys aamun edetessä on kauneinta valoa missään.

    VastaaPoista
  6. Hyvin puhuttu. Minäkin pistin facebookin pois ja ryhdyin uutispaastoon, kun huomasin miten salakavalasti se vie ihmislapsesta mehut. Nyt olen netissä lähinnä bloggaamassa tai muiden samanhenkisten inspiroivia blogeja lukemassa. Täytyypä piipahtaa tännekin uudestaan kurkkimaan, mitä sinulle kuuluu.

    VastaaPoista
  7. Metsä on minullekin turvasatama ja tärkeä paikka, jossa todella aina tulee parempi olo. Minä laitoin myös syksyllä sometuksen paljon vähemmälle, pistin bloginkin kirjoittelun tauolle ja annoin itselleni tilaa ankkuroitua arkeen sellaisena kun sitä on joutunut nyt tallaamaan. Siinä huomasi todella sen, kuinka iso merkitys somella on. Ja tehokkain tapa pilata metsälenkkikin on tehdä sieltä instastooriin lähetys tai edes ottaa vaikka vain muutama kuva somea varten. Some tulee siinä niin vahvasti metsän ja ihmisen vuorovaikutuksen väliin, että ei näe metsää päivittämisiltään. Somessa on paljon hyvääkin, ihania ihmisiä ja kiinnostavia tarinoita, mutta kyllä sen käyttöä tarvitsee näemmä vielä aikuisenkin harjoitella, että opimme hyötymään ilman kuormitusta :) <3

    Leppoisia hetkiä joulunodotukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, somessa on paljon hyvää. Introverttinä en olisi ikinä muuten päässyt tekemisiin samanhenkisten ihmisten kanssa tai inspiroitunut muiden tarinoista. Some on kuitenkin vaarallisen koukuttavaa ja rajojen vetäminen on vaikeaa. Välillä mietin että on ristiriitaista kauhistella nuorison pelaamista, kun me täti-ihmiset saatamme tuijottaa kännyköitämme myös tuntitolkulla.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig