Valitseeko eläinystävä omat kanat vai pelkät munat? Vierailu Rönnin tilan kesäkanakurssille


Olen pitänyt itsestään selvänä, että hankin jossain vaiheessa kanoja. Kun opiskelin kanojen pitoa enemmän, aloin kuitenkin miettimään päätöstäni tarkemmin. Ovatko syyni kanojen hankkimiseen itsekkäitä ja voinko edes tarjota niille hyvät elinolot? Olisiko suurempaa eläinystävyyttä sittenkin hankkia pelkät munat paikasta, jossa kanoilla on hyvä olla ja jättää kanojen pito ammattilaisille? Vai voisinko lopettaa munien syönnin kokonaan. Halusin tutustua kanojen tarpeisiin ja omiin kykyihini. Sain siihen mahdollisuuden Rönnin tilan kesäkanakurssilla. 

Rönnin tilan kesäkanakurssi

Anu Pensola on monelle kaikille kädentaitajille tuttu ja hänen nykyinen arkensa Rönnin tilalla vastaa kaikkia määritelmiäni unelmaelämästä: maaseutua, eläimiä ja käsitöitä. Yritin pitkään etsiä jopa mökkiä sattumalta samasta kunnasta. Anu ja Jani ovat tehneet Rönnin tilasta itselleen upean kodin, mutta myös ammatin ja työpaikan. Vuokrattavat kesäkanat ja kesäkanakurssit ovat vain osa pikku tilan toimintaa.



Olen perillä kanojen pidon perusasioista, mutta oli mukava päästä kyselemään tyhmiä. Minua on mietityttänyt eniten, miltä tuntuu lopettaa sairas kana ja miten se pitäisi tehdä. Ihan uutta tietoa oli esimerkiksi kanojen halu ja kyky kuopsuttaa maata niin paljon, että se pitää ottaa huomioon kanatarhaa rakentaessa. Kanojen ääntelyä (ilman kukkoakin) kuunnellessa jouduin myös miettimään mitä naapurini tuumaisivat aamuyöllä kajahtavasta munantekolaulusta. Suurin este kanahaaveilleni taajamassa olevan kodin lisäksi on terrierisekoitukseni. Joutuisin rakentamaan kanalan aidatun pihani ulkopuolelle ja näin suurin ilo, kanojen kanssa seurustelu ja touhujen tarkkailu, jäisi harmittavan vähälle.


Rönnin tilalta saa vuokrattua kesäksi pienen parven kanoja ja ymmärsin että tämän kesän nuorikot lähtevätkin kaikki omiin vuokrakoteihinsa maailmalle. Toisin kuin monessa muussa paikassa, Rönnin tilan kanoja ei talven tullen lopeteta. Hyvällä onnella saman kanaporukan voi saada luokseen taas seuraavana kesänä. Täydellistä! Tämän tapaisesta kananpidosta olen juuri haaveillutkin. Olen edelleen sitä mieltä että pelkkien munien ostaminen vastuulliselta tuottajalta on todella hyvä vaihtoehto. Kaikkien ei tarvitse alkaa kanojen pitäjiksi. Toisaalta tiedän nyt että kanoja voi myös vuokrata ehdoilla, jotka sopivat arvomaailmaani.



Vaikka olemmekin Anun kanssa olleet sometuttuja jo jonkin aikaa, pääsi Rönnin tunnelma yllättämään. Kaikki oli vielä vähän ihanampaa kuin ajattelin, enkä ala tässä edes kirjoittamaan lampaista ja muista eläimistä. Myönnän, tunsin aluksi kateutta ja harmittelin että olen itse päätynyt kompromissiin hankkiessani mökin taajamasta maaseudun sijaan. Olen kuitenkin oppinut sen verran itsestäni, että kateus on aivan mahtava voimavara ja sen voi helposti kääntää omaksi hyödyksi. Oma paikkani ei vielä ole yhtä hurmaava, mutta voin tehdä siitä sellaisen. Rönnin ja Anun antamalla energialla tilasin pihaani 2000 litraa multaa, tein nopeat lattiamaalivalinnat, neuvottelin muutamia työkaluja lainaan ja löin lukkoon seuraavat remontin vaiheet.

Ja ne kanat? No mihin lopputulokseen tämä eläinperäisten tuotteiden syömistä karsastava viherpiipertäjä päätyi? Jos Rönnin tilalla on ensi vuonna vapaana kolme laumaani sopivaa mustanharmaata (muun värisiä eläimiähän minulla ei voi olla) pikkukanaa, niin sittenhän asia on sillä selvä. Kierrätyskanalalle on jo hyvät suunnitelmat!

Terveisin, Stella

Muut kanaemot sanokoot kommenteissa kot kot!

Haluatko luovaa sisältöä vasaralla, viikatteella ja virkkuukoukulla suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa? 


Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä.


SHARE:

4 kommenttia

  1. Kot kot!
    Kiitos, oli mielenkiintoista lukea kokemuksiasi kurssista :) Tuo on minusta upeaa, että yhä useammat hellyydellä ja huolenpidolla kanojaan kasvattavat ihmiset tarjoavat kesäkanojen vuokrausmahdollisuutta, ja järjestävät vielä kurssejakin vastuullisesta kananpidosta. Se mahdollistaa kananpidon ja eettisten munien tuottamisen omalla pihalla heillekin, joilla ei ole kanoja mahdollista talven yli majoittaa. Olen myös haaveillut vielä joskus järjestäväni samantyyppistä kurssi- ja vuokraustoimintaa. Kun vain saisi pihat siihen kuntoon, että täällä kehtaisi ketään kurssittaa :D

    Noista kanojen pidon haasteista vielä tuli mieleen, että ainakin meillä onneksi kanojen muninta ja siitä nouseva meteli on onneksi aina ajoittunut valoisampaan aikaan päivästä. Pienen kanakatraan kanssa melu ei silloinkaan varmaan äidy niin kovaksi, että kävisi talojen seinien läpi naapureita häiritsemään :)

    Ps. Ihanan pätkän olit kirjoittanut blogistani viimeisimpään kausikirjeeseen <3 Meinasi ihan tippa tulla linssiin. Kiitos tuosta päivän piristyksestä ja leppoisaa tulevaa viikonloppua sulle ja hauvoille sinne teidän minimökkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itse olisin kurssiin toivonut vielä mahdollisuutta pitää kanaa itse sylissä, koska se käsittely tuntuu vähän jännältä. Saimme kuitenkin hyviä ohjeita demokanalla :D
      Taajama jossa asun on vähän jännä edellisiin asuinpaikkoihin verrattuna. Porukka elää kuin maalla, mutta kylki kyljessä. Kanoja en ole kenenkään pihalla kuullut, mutta koiria on häkeissä haukkumassa, kissat juoksee vapaana ja moni pitää oikeutenaan paljuilla äänekkäästi joka viikonloppu aamuneljään. Ihan oikein heille jos kanani aamulla alkavan vähän ääntelemään :D

      Poista
  2. Onnittelut kanavalinnasta :) Munien lisäksi kanat lannoittavat maata ja parhaimmassa tapauksessa syövät vielä lehtokotiloita, joten ovat oikein hyödyllisiä. Mäkin vuokrasin ensimmäiset kesäkanani.. mutta sitten kävi niin että talven aikana tuli niitä niin kova ikävä, että piti eristää vanhan saunan vanha puhuhuone niitä varten :D Taajamakananpitoa jos haluaa seurata niin googlaa (heinin) citykanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kanojen pidossa eniten kiinnostaa kanankakka ja se että ne voivat tuhota suuren määrän kompostijätteenstä. En edes tykkää kananmunista :D

      Poista

Blogger Template Created by pipdig