Talvi ilman juoksevaa vettä!

Talvi ilman juoksevaa vettä, keittiötä ja sisävessaa on ohi. Miten selvisin ja mitä opin? Aika paljonkin, eniten ehkä itsestäni, mutta muutamasta pointista voi olla teillekin iloa. Talvi ilman juoksevaa vettä ei ole niin kamalaa, miltä se kuulostaa.

Talvi ilman juoksevaa vettä!

Varauduin talvea varten tyhjentämällä pihalla olevan kompostikäymälän, hamstraamalla polttopuita, remppaamalla saunan käyttökuntoon ja varmistamalla että saan uppopumpulla veden kaivosta säällä kuin säällä. Katkaisin kaivosta tulevan vesiletkun lyhyeksi ja väsäsin aika erikoisen viritelmän pitämään letkun pään niin, että mahdollinen vesi valuu aina pois, eikä jäädy putkeen. Myös uppopumpun piuha pysyi hökkelissä suojassa tuiskulta. Pidempää letkua säilytin saunalla ja vedin jatkojohdolla virran pumpulle tarvittaessa. Kaivosta törröttävä letkunpätkä jäätyikin vain kerran, mutta suli hetkessä kiehuvalla vedellä. Pitkä kesäkäyttöön tarkoitettu puutarhaletkuni piti sen sijaan kovilla pakkasilla aina esilämmittää ja sulattaa saunalla ennen veden ottoa.


Kaivoni vettä käytän lähinnä pesu- ja tiskivetenä sekä koirille. Veden laatu on vaihtelevaa ja joudun tuomaan juomaveden muualta, ihan varmuuden vuoksi. Testeissä vedestä ei löytynyt colia tai metalleja, mutta pintavesi pääsee sateilla ja nyt lumen sulaessa kaivoon. Lämmitän saunaa joka toinen ilta ja sain hommaan ihan kivan rytmin. Töiden jälkeen päästän aina koirat pihalle ja niitä vahtiessa on hyvää aikaa kannella saunaan puita valmiiksi. Lähden pitkälle lenkille myöhemmin kahdeksan aikoihin ja pistän silloin tulet saunalle. Tunnin lenkin (tai lyhyemmän jos haluan oikeasti löylytellä) jälkeen puiden lisäys ja koirien ruokinta. Sen jälkeen koirat jäävät kuorsaamaan tyytyväisenä ja minä hipsin rauhassa pimeään saunaan, täydellistä. 

Koska vesien kanssa läträäminen on aikaa vievää, täytän saunan padan ja muut astiat aina ihan täyteen ja pidän saunan plussan puolella, etteivät vedet jäädy. Joka toinen päivä lämmitetty kiuas ja vesi riitti saunani lämmöksi alkutalvesta, kun pakkasta oli korkeintaan -6 astetta. Sen jälkeen käytin pienelle säädettyä rakennuspuhallinta, jos en jaksanut tyhjentää vesiä joka saunakerran jälkeen. 

En pidä kovasta saunomisesta, mutta rakastan pimeässä peseytymistä ja saunan lämmittämistä. Tuttuni tietävät että olen jo vuosia käynyt suihkussa pimeässä. Saunalla peseytymisestä on tullut minulle todella tärkeä hetki rauhoittua. Parasta on ollut se, että vaikka olen naapurien ympäröimä ja asun kylän reunalla, seudullani on iltaisin pilkkopimeää ja rauhallista. Vain minä ja tähdet. En ole kokenut saunan lämmittämistä taakaksi, koska koirien ja päivätyön takia arjessani on aika selkeät rutiinit. Välillä mietin, että jätänkö sisäsuihkun kokonaan rakentamatta.  Kiva pihasauna on sata kertaa ihanampi kuin huono ja kylmä suihku. Saunailtani on pilannut vain tiskit ja pyykit, niiden hoitamisesta en nauti. 


Tiskien raahaaminen saunalle liukkaalla kelillä onkin asia mikä vedettömyydessä on oikeasti ärsyttänyt. Kunnon keittiötähän minulla ei vielä ole. Pidän sisällä vettä 16 litran hanallisessa kanisterissa, mutta tiskiaaminen on sotkuista sisällä ilman pesuallasta ja tilaa. Pyykkejä olen pessyt pulsaattorilla, mutta ongelmana on ollut niiden saaminen kuivaksi. Asun huonosti ilmastoidussa pienessä huoneessa sähkölämmityksen varassa kolmen koiran kanssa ja kosteus on ollut usein korkea. Tiedän että puulämmityksen ja painovoimaisen ilmanvaihdon kanssa ongelmaa tulee olemaan tulevaisuudessa vähemmän. Siihen asti isot pyykkimäärät on helpompi hoitaa apumiehen luona.

Tiskien kuskaamisen lisäksi en voi sanoa, etteikö ulkohuussissa ravaaminen olisi tuiskussa ja pimeässä vähän tympeää. Onneksi ysin asuvana voin aivan hyvin käyttää öisin pottaa. Ulkohuussini tietenkin myös jäätyi pakkasella, vaikka ostin markkinoiden eristetyimmän kompostikäymälän. Jäätyneenä kompostoitumista ei tapahdu, neste ei valu ulos ja huussini täyttyi ennen kevättä. Siinä pitikin sitten olla luova ja keksiä erilaisia ratkaisuja jäätyneen kakkamöntin voittamiseksi. 


Minulta kysyttiin instan puolella veden kulutuksesta. En tiedä kulutustani normitaloudessa, mutta tiedän etten osaa olla säästeliäs kuuman veden kanssa. Saunassa ongelma on ihan päinvastainen. Luulen että kaivoni pysyisi puhtaampana, jos käyttäisin enemmän vettä. Nyt veden laadussa on ongelmia ja joudun varmaan jossain vaiheessa liittymään kunnan vesiverkkoon. Olen anonut liittymiselle lykkäystä ja taisin hakemukseen kirjoittaa käyttäväni koirieni kanssa päivittäin 60-100 litraa vettä ja siihen sisältyy ihan kaikki. Googlasin että tavallinen kansalainen käyttää 155 litraa vuorokaudessa.

Minulta kysyttiin myös mikä on ollut hankalinta. Yksi hankala juttu on ollut koiren pesu, koska ne tietenkin pyörivät hirvenkakassa juuri niinä iltoina kun sauna ei ole lämmin. Jäätyneen ulkohuussin ja sisällä olevan tiskaamismahdollisuuden puutteen mainitsin jo, mutta kyllähän kuukautiset ovat myös vähän hankalat. Silloin pitää vain lämmittää saunaa ja vesiä useammin. Vedenkeitin on tähän ja moneen muuhun ongelmaan myös hyvä apu. Sen kanssa onnistuu pienemmät tiskit ja pesut ilman saunan lämmitystä. Markkinoilla on saatavilla myös sähköllä toimivia isompia vedenlämmittimiä, mitkä voisivat ehkä myös olla käteviä, jos haluaa pitää enemmän lämmintä vettä aina saatavilla saunalla. Löytämäni mallit ovat vain olleet vähän turhan arvokkaita kokeiltavaksi.


Mitä tulee tulevaisuuden mukavuuksiin, kunta määrää että minun on palautettava remontin jälkeen sisälle vesivessa, kun sellainen on sinne jo kerran laitettu. Saan kuitenkin itse päättää rakennanko sisäsuihkun. Ehkä...  En myöskään vielä tiedä millä aikataululla liityn kunnan vesiverkkoon. Suoraan sanottuna, minulla ei ole mitään hätää näiden asioiden kanssa. Selvisin talvesta hyvin ja selviän tarvittaessa toisenkin ;)

Terveisin, Stella
Voisitko sinä elää loppuelämäsi ilman juoksevaa vettä?


Haluatko luovaa sisältöä vasaralla, viikatteella ja virkkuukoukulla suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa?


Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä.


SHARE:

18 kommenttia

  1. Sitä olen miettinyt 😊 Torpalla kun ei ole mitään noita mukavuuksia ja siellä olemme viime vuosina asuneet lähes kaiken vapaa-aikamme, jos ei arki-iltoja ma-to oteta huomioon. Meillä kuitenkin etäisyys torpan ja työpaikan välillä muodostuu niin pitkäksi, että siihen päälle saunan lämmitys ja veden kannot saunaan iltaisin; olisi ehkä lapsiperheelliselle turhan monimutkainen ja työläs yhtälö. Mutta haaaveilla saa - ja hullulla halvat ja joku sanoisi, ankeat haaveet 😂

    Valmistauduit paremmin talveen kuin me - ja sulla on luksusta, nimittäin vesiletku! 😄 Tunnelmallisia saunahetkiä kevääseen; vielä hämärtää illalla, pian saadaankin jo valoisassa saunoa, jos ei yöhön asti odotella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, käsikäyttöinen pumppuni ei toimi, joten letkuhommiksi meni. Pahimmilla pakkasilla kuitenkin halpa letku muuttuu kivikovaksi eikä oikein toimi. Kaipa letkujakin olisi jotain talvimallia.

      Poista
  2. Hyvin samankaltaisia kokemuksia täälläkin :) Itsellänikin on jäänyt päällimmäisinä haasteina "vedettömästä" talvesta mieleen juurikin koirien pesun ajoittainen hankaluus ja kuukautiset. Meillä nyt oli siinä mielessä luksusta, että osuuskunnan vesi vedettiin töllille jo ennen muuttoamme ja saimme lorotella pesuvesiä saunalle helposti talon seinästä ja kantaa ämpärillä - kaivoveden korkean arseenipitoisuuden takia en halunnut juottaa sitä eläimille tai käyttää vauvan pesemiseen.

    Kuten Mrs Sinn tuossa yllä kommentoi, lapsiperheelliselle hiukan liian työlästä, mutta hyvinkin voisin kuvitella asuvani suihkutta, mikäli yksin/vain eläinten kanssa asustelisin. Keittiön hanaan ehkä siltikin vetäisin veden, tosin kylmä vesi riittäisi. Tiskivesien ym. lämmittäminen käy kuitenkin talviaikaan vähän kuin itsestään, kun puuhella porskuttaa kuitenkin tulilla joka päivä :)

    Kiitos, kun kerroit kokemuksiasi tästä. Veden käyttökin on sellainen juttu, ettei sitä välttämättä tule arjessa aina edes pohtineeksi, ellei se ole pienen puuhastelun takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä kylmä vesi sisälle ja puuliesi olisi jo iso parannus. Pikkuhiljaa.

      Poista
  3. Iäkäs kummitätini asui pitkään vanhassa talossa jossa ei ollut juosevaa vettä ja joutui veden kantamaan läheisen koulun kaivosta. Pyydettiin talvisin monesti meille saunomaan ja kävikin kerran viikossa. Vink. tässä samalla, blogissani kirja-arvonta luonnonystäville, tule kurkkaamaan. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hurjaa jos veden joutuisi hakemaan kauempaa. Juomavettä nyt raahaan ja välillä tympii. Pitää katsella markkinoilla olevia suodattimia tarkemmin.

      Poista
  4. Heh, mukava kuulla että jollain muullakin on ollut pakkastalven aiheuttama kakkakriisi :) Meidät myös yllätti ulkohuussin täyttyminen vaikka tyhjennettiin se joulukuussa. Oli vaan niin kova pakkanen pitkän aikaa, että yhtään ei kompostoitumista tapahtunut. Nyt kevään myötä on pönttö vajentunut puoleen, kun kompostoituminen lähti käyntiin. Tämä oli kyllä sellanen ongelma, mitä ei vesivessa taloudessa asuvat kaverit meinanneet käsittää :D Edellinen talvi oli niin leuto, että kompostointi toimi koko talven eikä mitään ongelmaa ollut. No nyt tiedetään, että ensi talveksi täytyy tyhjentää huussin molemmat pöntöt. Meillä on siis kaksi reikää vierekkäin ja toinen pönttö saa normaalisti rauhassa täytyttyään kompostoitua, kun siirrytään viereiselle reiälle.

    Pihasauna on meilläkin ainoa peseytymistila ja tulee olemaankin, sisälle taloon ei suihkua tehdä. Ja vesi pumpataan ihan käsipumpulla kaivosta ja kannetaan ämpäreillä. Talvella sauna lämpisi ehkä kolme kertaa viikossa. Nyt on ihanaa, kun alkaa tarjeta käydä pesulla myös ilman saunan lämmitystä.

    Taloonkin meillä on kantovesi, mutta toki keittiö kunnossa ja viemäri ulos. Oltiin juuri lomalla mökissä josta ei vesi mene edes ulospäin, niin olihan luksusta tulla kotiin, kun ei tarvi kantaa vesiä kuin sisälle päin :D Niin kuin Sanni kirjoitti, niin talvella tiskivesi lämpiää melkein itsestään puuhellalla, mutta nyt me ollaan siirrytty pelkästään saunapadan käyttöön, kun ei tarvi pirttiä niin lämmittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin markkinoiden suurimman ja eristetyimmän huussin, mutta silti se täyttyi :D Noh, lähinnä nauratti, omat ongelmat on tosiaan vähän eri kuin muilla. Kiva kuulla että muutkin ovat suihkuvastaisia. Talossani oli 70-luvulla tehty suihku, jossa oli huonot vesieristeet. Purussa kosteutta ei löytynyt mistään, en usko että mummo sitä usein käytti vaan viihtyi ulkosaunassa.

      Poista
  5. On aika vaikea vastata oikeastaan mihinkään kysymykseen loppuelämän varmuudella, koska ikinä ei voi tulevaisuudesta ja omaan elämään liittyvistä muutoksista tietää. Kyllä se ympärivuotisesti varmasti välillä tiukkaa tekisi, mutta kesäisin mökillä se on niin tuttua, että uskoisin selviäväni ilman juoksevaa vettä pidempäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, tulevaisuudesta ei voi ikinä tietää. Itse opettelen elämään hetkessä ja tekemään ratkaisut niin, että niitä voi tarpeen vaatiessa muuttaa...

      Poista
  6. Hei! Minkälainen ulkohuussi sulla on? Tarvetta olis nimittäin remppa-ajan ratkaisulle kesäksi. Mutta vanhaa kun remppaa ikinä ei tiedä mitään tulee eteen. Eli toi remppa voi hyvinkin venähtää talven puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko ollut Kekkilän tehokäymäkä 230l. Ostin ihan vaan sen takia että joku möi Torissa lähellä uutta käyttämätöntä yksilöä edullisesti.

      Poista
  7. Jos tietäisi etukäteen, että pysyy hyvässä kunnossa vanhempanakin, niin varmaan tulee toimeen ilman sisäsuihkuakin. Ikinä ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu. Sinkkuna varautuisin siihen, että voisin elää omassa mökissäni mahdollisimman pitkään. Vesien kantoapua ei saata olla saatavilla. Sisäsuihkua ei ole kuitenkaan pakko käyttää, mutta sen rakentaminen vie tietysti neilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo on totta että omasta kunnosta ei ikinä tiedä. Selän vihoitellessa tai kovassa kuumeessa kaikki tuntuu ylivoimaiselta.

      Poista
  8. Asun huushollissa jossa ei ole juoksevaa vettä eikä viemäröintiä. Kaivo on toistaiseksi vain pesu- ja tiskiveden ottoa varten, juomaveden tuon kylältä "kriisivesipisteeltä". Autolliset vieraat ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä itselläni ei ole ajokorttia ja tuo juomaveden tuominen on ehkä se hankalin/vaivalloisin rasti. Mulla on 25 l kattila puuhellan päällä, joka on ollut tosi kätevä koska teen kaikki ruuat puuhellalla (ei ole sähköversiota) ja samalla lämpiää tiskiin ja pesuihin kattilassa vesi.Hätäisen ja pienen pesuveden puutteesseen lämmitän veden vedenkeittimellä.Saunaan on joku joskus viisaudessaan vetänyt n. puolentoistametrin korkeudella kulkevan putken kaivon pumpun suulta, joten ei tarvitse vesiä kantaa - saunan puolelle vain saavi alle ja pumppaamaan. Toimii talvellakin ;) En ole koskaan ollut suihkuihmisiä ja muutenkin minusta ihmiset pesevät itseään liikaa, se on eri asia jos oikeasti on aina hiessä ja liassa esim. töitten takia. Pärjään vatipesuilla ja kerran, kaksi viikossa lämmitän saunan.Huussia käytän ympäri vuoden, tosin talvikelillä varsinkin öisin pottaillaan täälläkin. Minä pidin alkutalven 45 l saavia vessan säiliössä niin kauan kunnes saavin sai vielä tyhjennettyä.Pakkaskelien tultua siirryin ekovessani omaan säiliöön, jolla nippanappa selvisin kevääseen koska se jäätyi.On hauska huomata, että arvostaa ja suhtautuu veden käyttöön ihan eri tavalla kun se ei tule hanasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki ulkohuussiin ensi talvelle! Juu minäkään en aja autoa, joten tuon juomaveden kanssa puljaaminen onkin ollut vähän säätämistä. Välillä miesystäväni tuo, välillä haen ystävän luota 4km päässä, välillä kannan ruuhkajunassa rinkassa töistä :D

      Poista
  9. Meillä on tehty taloon sisälle suihku ja vesivessa, lähinnä lasten takia. Me aikuiset peseydymme mieluummin pihasaunassa jossa ei ole juoksevaa vettä. Letkun sulatun ja lämmitys on tuttua puuhaa, sekä pesuvadista peseytyminen. Sauna lämpenee joka toinen päivä ja kesällä ajoittain päivittäin. Kesäaamuisin on ihana käydä saunalla peseytymässä kun padassa on juuri sopivan lämmintä vettä. Pyykkien takia en ole ihan heti valmis luopumaan juoksevasta vedestä mutta kompostoivaa käymälää on mietitty meillä kun ei ole pakko olla kunnan verkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kesäaamut saunalla ovat jotenkin erityisen kivoja. Muutenkin tuntuu erityisesti kesällä aina eniten siltä että elän ihan muussa maailmassa ja ajassa kuin naapurini ja erityisesti työyhteisöni kaupungissa.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig