Printattava villiyrttien keruukalenteri

Kevät tulee kohisten ja koitan kääntää vähän tahmean talven jälkeen turbovaihteen päälle. Remontin lisäksi haluan myös varata aikaa blogille. Viime sunnuntaina pyhitin kokonaisen päivän pelkästään erinäisten omituisten juttujen kuvaamiselle. Eräs projekteistani oli muistilistan omainen simppeli villiyrttien keruukalenteri.



Huomasin jo ensimmäiset vuohenputket ojan pohjalla, joten listani ajoitus osuu nappiin. Koitan vuosi vuodelta hyödyntää villiyrttejä enemmän. Kerättäviä villiyrttejähän on todella paljon, mutta itse en tunnista läheskään kaikkia enkä edes pidä kaikkien mausta. Ajattelin että jääkapin oveen tai seinälle kiinnitetty kaunis muistilista inspiroisi metsään ja niityille oikeaan aikaan. Ajattelin myös että lyhyt listaus suosikkikasveistani kannustaisi paremmin kuin uuvuttavan pitkä luettelo kaikkea mahdollista. Näillä olen itse pärjännyt pitkälle. Jos haluat kuvan itsellesi, nappaa alla oleva jpg-tiedosto koneellesi tai lataa suurempi A4 kokoinen pdf tästä linkistä.


Terveisin Stella

Lue myös:

___________________________________________________________________________

Jos pidit lukemastasi, aletaan kirjekavereiksi! Saat vasaralla, viikatteella ja virkkuukoukulla tehtyä sisältöä suoraan sähköpostiisi kerran kuukaudessa.


Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä.
___________________________________________________________________________


SHARE:

8 kommenttia

  1. Kiitos kauniista kalenterista pitänee printata tämä ylös. Löysin tänne juuri ja jäin. Terkuin Katja
    https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Havahdun aina liian myöhään keräämään villiyrttejä ja paras aika kerätä jotain tiettyä on jo mennyt. Olen myös niin aloittelija, että en muista, mitä oli paras kerätä jo alkukesästä. Tämä auttaa siinä ja takuulla inspiroi! Ja miten kaunis ulkoasukin listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu joidenkin kasvien kausi menee todella nopeasti ohi. Tietenkin kesät ovat erilaisia, samoin kasvupaikat, tarkkana saa olla. Erityisesti horsman lehtiä en meinaa ikinä ehtiä keräämään ennen kukintaa.

      Poista
  3. Kiitos kauniista muistilistasta!
    Lisäisin siihen vielä kuusenkerkät ja mustikanlehdet. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... mustikanlehtiä en osaa käyttää, mutta kuusenkerkät tosiaankin unohtui :D

      Poista
  4. Kuusenkerkät on oma suosikkini villivihanneksista. :) Tänä keväänä aion pakastaa niitä talven varalle, ovat mahtavia esim. smoothieissa.

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig