Yksinkertaisemman elämän remonttipäiväkirja

Voiko köyhyys olla rikkautta?

Tuttava valittaa kuinka merkkiauton huolto maksaa taas tuhansia, toinen tuskailee suuren talon ikkunaremontin kokonaiskustannuksia ja kolmas Helsingin korkeita vuokria. Yritän myötäelää, mutta samalla koen aivan äärimmäistä onnellisuutta siitä että olen itse valinnut toisin.

Pyöräni korjaus maksaa korkeintaan satasia, ikkunaremonttini kustantaa ehkä 750e kierrätysikkunoilla tehtynä ja asuinkuluihin menee noin 400e/kk. Välillä mietin kumpi meistä on rikkaampi, vaikka tuloni ovat pienemmät.


Tuntuu että ainakin pääkaupunkiseudulla (ehkä muuallakin?) kaikki pinnistelevät päivittäin ollakseen jotain, mihin rahat eivät vain riitä. Viime vuosina olen oppinut inhoamaan sanaa "pitää". Kaikillä pitää olla tietyn verran asuinneliöitä, pitää olla  mukavuuksia, pitää olla uusia vaatteita, pitää olla elämyksiä ja pitää olla paljon töitä.

Yritän itse kysyä pitääkö oikeasti? En missään nimessä tarkoita, että kaikkien tulisi muuttaa sähköttömään ja vedettömään mökkiin keskelle metsää, mutta toivoisin ihmisten ajattelevan enemmän omilla aivoillaan, eivätkä yhteiskunnan asettamien odotusten mukaan. Mielemme kaipaavat remonttia!

Moni onkin tajunnut että vaikka matkustelu tai muu intohimo on isoa asuntoa tärkeämpi juttu ja satsannut siihen. Tämän tyyppistä omaehtoisuutta ja omien arvojen mukaista elämää soisin kaikille. Jokaisella on valta päättää mihin rahansa laittaa ja totuus on että harvalla se riittää kaikkeen mitä meille myydään.


Samalla kun ihmiset haluavat elämässään isompaa ja enemmän tuntuu myös siltä ettei pienistä asioista osata enää iloita. Elämään tarvitaan vähintään maailmanympärysmatka tai lottovoitto, jotta suupielet kääntyisivät ylöspäin. 

Muutamia vuosia sitten menetin pitkän parisuhteen, kodin, sitten vielä toisen kodin ja mahdollisuuden kolmanteen, jouduin laittamaan tavarani varastoon ja antautumaan muiden autettavasti. Välillä töiden jatkuminenkin oli epävarmaa. Tuo aika opetti paljon. Itken onnesta nyt miltei viikottain syistä, jotka tuntuvat muiden mielestä varmasti naurettavan pieniltä, kauniit lehdet metsäpolulla, puulieden lämpö, leikkivät koirat...


Otsikon kysymykseen vastaan, että oikea köyhyys ei varmasti tunnu rikkaudelta. Veikkaan että aika monen elämä muuttuisi kuitenkin sata kertaa paremmaksi, jos tyytyisimme vähän vähempään, tai edes perusarkeen superelämän sijaan. Jos onni löytyy vain suurista saavuttamattomissa olevista unelmista, taitaa elämä jäädä aika kurjaksi. Toivon että moni muukin osaisi laskea rimaa ja tuntea itsensä edes henkisesti rikkaammaksi iloitsemalla vähän pienemmistä asioista.

Ystäväni hiljattain syöpään menehtynyt äiti osasi sanoa asian hyvin:
 "Kaiken ei tarvitse olla täydellistä".

Terveisin, Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
SHARE:

Tapettivalinnat

Koska tapettikuvani Instan puolella ovat saaneet kyselyitä, ajattelin esitellä valintani tarkemmin myös täällä blogissa.


Kuten tiedätte, mökkikin on pieni ja matala. Tiloja on yhtenäistetty purkamalla pois turhia ovia. Kaikkien sisustussääntöjen mukaan tämäntyyppinen tila kaipaa valoa, rauhallisia värejä ja yhtenäisiä pintoja. No olenko sellainen tyyppi, joka maalaa katon ja lattian valkoiseksi ja kaikki seinät harmaaksi koko talossa? Juu en ole.


Mökkini vanhalla puolella on ikäänkuin kaksi huonetta, vaikka ovi puuttuu. Toinen pää on keittiötä ja toinen pää makuuhuone. En ole viiteentoista vuoteen tarvinnut erillistä olohuonetta. Jos totta puhutaan elän 90% sängyssäni, mutta joskus on kiva piirtää tai esivalmistella ruokaa pöydän ääressä. Olen huomannut että vieraatkin arvostavat kalusteita ja istumapaikkoja :D


Minulla on pitkään ollut muutama tapettisuosikki, joten tapettien valitseminen ei ollut vaikeaa. Energisempää keltaista keittiöön missä tehdään asioita ja tummempia sävyjä makuuhuoneeseen rentoutumista varten. Eteisessä vastaantulijaa tervehtii vihreä kukkaniitty. Kukkateema jatkuu myös vessassa punaisena. Vessan tapetti on jo hankittu, mutta ei vielä seinällä.


Koska rakastan tapetteja, olen keräillyt niitä vuosien saatossa komean kokoelman. Vaikka olinkin aika varma tapettivalinnoistani, halusin silti tehdä yhdelle seinälle tilkkutäkkikollaasin ja mahduttaa mukaan vielä muutamia kuoseja kaikkien sisusussuunnittelijoiden kauhuksi. Tämä seinä on vielä kesken ja tarkempi esittely saa jäädä toiseen kertaan.

 

Tapeteista vielä tarkemmin
  • Tumma punakukkainen kuosi ensimmäisessä kuvassa on William Morrisin Compton
  • Vihreä kukkaniitty puolestaan William Morrisin Blackthorn
  • Keltakukkainen on valikoimista poistunut Pihlgren&Ritolan Ilo
William Morrisin tapetit tilasin etukäteen ja hain Tallinnasta. Tarkemmat tiedot liikkeestä ja  tuosta reissusta täällä


Mitäs luulet? Pystyisitkö itse asumaan näin värikkäässä talossa?
Jos vanhan talon tapetointijutut kiinnostavat, kurkkaa aikaisemmat kirjoitukseni:

Terveisin, Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä

SHARE:

Puuliesi on paikallaan!

En taida olla ainoa sanoessani, ettei vanha talo ole mitään ilman puuliettä. Omani ei ole ehkä kaunein ja kätevin kaikista, mutta on ihanaa saada se yli vuoden kestäneen purun ja remontin jälkeen takaisin käyttöön.

 


Puuliesi oli ihan ykkösjuttu etsiessäni itselleni taloa. Saimme ennen kauppoja tutustua tähän mökkiin itseksemme ja kirjoitin tuosta päivästä ja puuliesifiilistelyistä myös tänne blogiin. Tuosta hetkestä on nyt puolisentoista vuotta. Tämän syksyn ensimmäiset pakkasyöt ovat todella saaneet kaipaamaan lisälämpöä. Talossani ei ole pattereita, osa sähköistä on pois pelistä ja neliöitä on nyt tuplasti viime talveen verrattuna, huikeat 45.


Löysin taloa purkaessani kuitin, jonka mukaan 50-luvulla talon ensimmäinen liesi oli ostettu Stockmannilta Helsingistä ja matkustanut junalla lähiasemalle. Tämä peltinen puuliesi lienee 70-luvulta. Se on kevyt ja ärhäkkä kuumenemaan, mutta samasta syystä se ei varaa lämpöä ollenkaan. Ensimmäistä kertaa minulla on puuliesi, jonka uunia voi edes jotenkin käyttää. Tämä puuliesi onkin kokkailua, ei lämmittämistä varten. Seuraavaksi pitääkin aloittaa kaminan kunnostus, jotta taloon saadaan toinen lämmönlähde.


 

Puuliesi kaipasi sisältä vähän massausta, mutta muuten se on moitteettomassa kunnossa. Pellit ja ritilät näyttävät siltä ettei niitä ole ikinä käytetty. Muurin kanssa sain tehdä vähän enemmän hommia. Alunperin ajatuksenani oli laatoittaa seinä, mutta vanhojen laattojen purkamisen jälkeen muuri jäi niin epätasaiseksi, että ajattelin pinnan olevan huono uusille laatoille. Kuten kaikki talon betoniosat, muurikin on tehty aika kehnoista materiaaleista ja epäilin pysyvätkö uudet laatat kiinni, kun vanhatkin sai napsuteltua niin helposti irti.

Huuva löytyi Torin kautta naapurikylästä, mikä tuuri. Huuva on sentin pari liian leveä, mutta niin edullinen ettei se haittaa. Muurin ja huuvan maalasin pellavaöljymaalilla. 


Puuliesi edustaa minulle kodin sydäntä. Kun miltei kolme vuotta sitten teimme eksäni kanssa päätöksen erota ja tajusin joutuvani luopumaan maailman kauneimmasta talosta, oli miltei 30 astetta pakkasta. Olin laittamassa puita keittiön lieteen. Päätin tuolloin että uusi kotini on myös vanha talo ja sielläkin tulee olemaan puuliesi. Pidin lupaukseni. Otin talteen jopa laudanpalan poltettavaksi tulevan kotini liedessä kun hetki on oikea. Ehkä se on nyt.

Terveisin, Stella


Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä

SHARE:

Blogitapaaminen lauantaina 10.11.

Kuten kausikirjeen tilaajille kerroin, järjestän hyvin vapaamuotoisen blogitapaamisen teille Keravan kartanon viihtyisässä navetassa kiertotalousyhteisö Jalotuksen tiloissa lauantaina 10.11. klo. 16 - 18 osoitteessa Kivisillantie 12. Paikan päälle pääsee kävellen ja pyörällä helposti Keravan asemalta, tai omalla autolla.

Illan tarkoituksena on löytää muita samanhenkisiä ihmisiä ja tutustua, ei missään nimessä fanittaa minua. Uskon, että blogini lukijoilla on paljon yhteistä. Ajattelin, että olisi mukavaa tavata somen ulkopuolella, siellä missä oikea elämä ja oikeat ihmiset ovat.

Yksi kiertotalousyhteisön yrittäjistä Sonja Saloriutta kertoo meille mikä Jalotus on ja pitää tunnelmallista puotia auki. Samalla ajattelimme järjestää lankavaihtajaiset kiertotalouden hengessä. 
Tuo siis mukanasi sinulle tarpeettomia lankoja muiden iloksi ja ota halutessasi tilalle jotain muuta.
Kaikki lankalaadut ja värit ovat tervetulleita.
 Voit tulla paikalle myös ilman lankoja!

Ilmoitathan tulostasi osoitteeseen kolmasluonto@gmail.com 
niin osaamme varata riittävästi purtavaa ja virvoketta.



Terveisin, Stella


SHARE:

Pihapiirin unohdettu aarre

Pihan laidalla, vähän naapurin puolella, nököttää pieni kumpu piippuineen ja ruskea tonttuovi. Kun ostin taloni, tuo pikkuovi oli revitty auki, piipun osat potkittu hankeen ja kaikkialla oli lasinsiruja hajotetuista pulloista. 

Suljin oven, palautin pihalta löytyneen piipun hatun paikalleen ja jätin maakellarin yli vuodeksi odottamaan parempia aikoja. Ehkäpä nuo paremmat ajat alkavat nyt. 


Kirjassa Omasta maasta, Omavaraisen puutarhurin käsikirja Granefelt ja Linde toteavat että kasvimaaviljely pitäisi aloittaa ketjun loppupäästä ja suunnitella ensin mihin sato säilötään. Noh, omat viljelmäni ovat vasta pieniä, mutta maakellarin olemassaolo vaikutti ostopäätökseeni, koska tiesin haluavani tulevaisuuden sadolle säilytyspaikan.


Kurkataampa sisään. Kellarissani on eteinen ja sen takana isompi tila toisen oven takana. Lattia on betonia, mutta seiniä ja kattoa on jälkikäteen lisäeristetty styroksilla. Pilkkopimeästä tilasta otetut kuvat eivät oikein onnistuneet. Kovin aktiivisessa käytössä kellari ei ole vuosikausiin ollut, näköjään vettä siellä on pidetty ja joskus mehuja. Kellari on pikku poikien tuhotöitä lukuun ottamatta säästynyt hyvin muilta kutsumattomilta vierailta. 


Jos totta puhutaan, kellareissa on aina ollut jotain pelottavaa ja siitä syystä tämäkin koppero on saanut odottaa kunnostustoimia aika pitkään. Edessä on kunnon siivous ja uusien hyllyjen teko. Taidan jättää styroksit paikalleen, koska uskon että ne on laitettu syystä. Kuten monissa näkemissäni kellareissa, tästäkin puuttuu putki tuloilmalle, vaikka katolla onkin aukko. Ehkäpä teemme oviin muutaman ilmareiän. 


Tänä talvena laitan kellariin vain muutamia kaupan vihanneksia ja hillopurkkeja kokeillakseni miten tila toimii. Jäätyyköhän kaikki heti ensi pakkasilla? Katsotaan miten käy. Onko sinulla käytössä vanhaa maakellaria?

Terveisin, Stella
Huomasithan, että julkaisen postauksen nyt myös maanantaisin

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
Seuraava kausikirje lähetetään ensi sunnuntaina 7.10.

SHARE:

Talvivalkosipuleiden istutusaika on juuri nyt!

Oletko ikinä syönyt täällä viljeltyjä tuoreita valkosipuleita loppukesästä?
Jos et, toivon että tämän kirjoituksen jälkeen innostut kokeilemaan niiden kasvattamista itse. Lupaan että se kannattaa!


Loppukesän tuoreet valkosipulit ovat todellista arjen luksusta. Niiden tuoksu ja maku on jotain aivan muuta kuin kuivan surullisen säilössä kököttäneen valkosipulin. Olen huomannut ettei tuota herkkua saa kovinkaan monesta kaupasta ja silloin kuin kotimaisia valkosipuleita löytää, on hinta aika suolainen. 

On omituista että Venäjän puolella valkosipulin kasvattaminen on paljon yleisempää ja jokaiselta aukiolta voi löytää valkosipulimummon. Kyllä, olen raahannut Viipurista ja Pietarista kotiin suuret määrät valkosipuleita kasvattaakseni niitä kotona. Monien muuttojen takia harrastuksessani on ollut nyt tauko ja tilanne oli korjattava.


Turvauduin Hyötykasviyhdistyksen hyväksi havaittuihin valkosipuleihin. Aikaisemmin olen mysteerivenäjäntuliaisten lisäksi kasvattanut Aleksandra- ja Kodaver-valkosipuleita. Tänä vuonna kuiva kesä on vaikeuttanut valkosipulin viljelyä tiloilla ja sain käsiini vähän toisenlaisen kattauksen. Olen innoissani!


Mielestäni talvivalkosipuli on helppo kasvatettava. Se istutetaan eteläisessä Suomessa nyt lokakuussa ravinteikkaaseen maahan. Ideana on, että kynnet ehtivät kasvattamaan juuret, mutta eivät vartta. Sadosta pääsee nauttimaan heinä-elokuussa. Minulla valkosipulit ovat viihtyneet kasvulavassa hyvin, mutta muistelen yhtenä vuonna lähellä reunaa olevien sipuleiden kuolleen talven aikana.

Talvivalkosipulit ovat alussa vähän hintavampi investointi, mutta seuraavina vuosina komeimmista kynsistä tai itusilmuista saa kasvatettua uusia sipuleita. Väitän että vähän huonosti onnistunut oma valkosipuli on silti sataa kertaa parempi kuin kaupan kiinalainen valkaistu sipuli tai pikkuriikkinen luomuvalkosipuli.


Toivotaan ensi vuodelle parempaa sateisempaa kesää. Ehkäpä valkosipuleitakin olisi enemmän myynnissä. Haluan palauttaa klassikkosipuli-Aleksandran takaisin kasvimaalleni.

Oletko itse kokeillut talvivalkosipulin kasvattamista?

Terveisin, Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä

SHARE:

Marjaomavaraisuus on helpompaa kuin luulet

Kaikki omavaraisuuskirjat neuvovat traktorin ja eläinlauman hankkimisen sijaan keskittymään ensin johonkin pienempään projektiin, johonkin jonka saavuttaminen ei tunnu mahdottomalta. Itse olen lähtenyt liikkeille jutuista jotka ovat ilmaisia, koska silloin epäonnistuminen ei ole kovin vaarallisia. 

Kaikenlainen keräily onkin mahtava tapa täydentää kodin ruokavarastoja. Pakastin täynnä marjoja on arjen suurimpia ekotekoja, varsinkin jos kaukaa lentäneet eksoottiset hedelmät jättää talvikuukausina kauppaan. Tein marjojen keräämisestä yhden havainnon, joka saattaisi kannustaa sinuakin tavoittelemaan totaalista marjaomavaraisuutta.


Minä en ole aina pitänyt marjojen poimimisesta. Pitkäveteistä kykkimistä, toisin kuin esimerkiksi sienestys. Äitini on himomarjastaja, mutta vasta viime vuosina omat taitoni ovat alkaneet kehittymään. En vieläkään ole hommassa kovin nopea ja tänäkin vuonna valtaosa mustikoista vain ilmestyi pakastimeeni. Olen kuitenkin perinyt hyvin vahvan himon marjojen syömiseen ja tarvitsen päivittäisen marja-annoksen selvitäkseni. 

Laskin karkeasti syöväni vähintään desin marjoja päivässä, se tekee 3.65 10 litran ämpäriä. Ensin ajattelin, että apua, en ikinä jaksa poimia niin paljon marjoja. Jos minut laittaisi mustikkametsään kolmen neljän ämpärin kanssa, tiedän etten selviäisi urakasta. Tekemäni suuri havainto on niin naurettavan yksinkertainen, että vähän jopa nolottaa kertoa siitä. 


Jostain syystä tajusin vasta nyt että vuodessa kulutettava määrä marjoja tulee täyteen yllättävän helposti yhdistelemällä eri marjoja ja poimimalla niitä pitkin koko kautta. Kannattaa myös satsata helposti poimittaviin marjoihin, kuten jättisuuriin karviaisiin. Olin jo ennen mustikoiden maagista ilmaantumista kerännyt jonkin verran mansikoita, viinimarjoja ja karviaisia ja vadelmia. Pienissä erissä niiden poimiminen ei ollut yhtään kamalaa. Koska halusin jättää tilaa myös puolukoille ja tyrneille, ei niitä vaikeita mustikoitakaan tarvittu huimaa määrää. 

Luulen, että viime vuonna marjoja oli pakastimessa jopa liikaa, koska en ollut oikeasti laskenut paljonko yksi ihminen kuluttaa. Kokonaismäärän laskeminen auttaa ehdottomasti eri marjamäärien suunnittelussa. Koko talven marjat kuulostaa mahdottomalta urakalta, mutta kolme ja puoli ämpärillistä taas saavutettavissa olevalta jutulta. Mitähän sitä laskisi ja toteuttaisi seuraavaksi?


Oletko sinä omavarainen marjojen suhteen ja kestääkö hermosi niiden poimimista?

Terveisin, Stella
Ai niin, kokeilen loppuvuoden ajan tiuhempaa postaustahtia ja julkaisen seuraavan kirjoituksen jo maanantaina!

Sinua saattaa kiinnostaa myös aikaisemmat kirjoitukseni:
Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
SHARE:

Hulluimmat ideat on tehty toteutettaviksi - Otetaan vastaan koirankarvaa


Kun viime keväänä tutustuin lammastilallisiin ja pohdiskelin eettistä langantuotantoa, harmittelin etten itse ikinä pysty ottamaan lampaita. Mietin, että olisi hauskaa viedä omavaraisuusajattelua myös käsitöihin ja kädentaitoihin. Kasvivärjäyksen opettelu oli hyvä alku, mutta ovatko lampaat ainoita eläimiä, joista saa lankaa?

No eivät ole!!! Tajusin että sängylläni köllöttelee kolme pulskaa hyvin karvaista kaveria!


Omat terrieri- ja mäyräkoirasekoitukseni eivät tuota parasta mahdollista materiaalia langan tekoa varten, eikä se langan kehrääminen värttinällä ollut ihan niin helppoa kuin olin ajatellut. En kuitenkaan lannistu vaan jatkan treenaamista. Seuraavaksi ostoslistalla on toimiva vanha rukki.

Ominaisuuksiltaan koirankarvalanka on superlankaa, paljon lämpimämpää kuin lampaanvilla ja mielestäni todella pehmeää. Lyhyeen karvaan on pakko lisätä kaveriksi vähän lampaanvillaa, mutta pidempi kehräytyy yksinkin. Ja ei, pestynä valmis lanka ei haise koiralta.

En siis pääse ihan heti neulomaan villapaitaa omien koirien karvoista. Olen kuitenkin ennakkoluulottomasti kokeillut muita tapoja käsitellä koirankarvaa. Huovuttaminen ja kutominen on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi.


Ehdin jo julistaa itseni tulevaksi maailman kuuluisimmaksi koirankarvataiteilijaksi, johon siskoni totesi "olet sekaisin". Se jos mikä on yleensä hyvä merkki ja villit kokeiluni koirankarvan kanssa jatkuvat. Jotta en tuki blogiani karvavuorilla, olen perustanut uudelle harrastukselleni oman instatilin @pawwool.

Jos haluat auttaa minua kehittelyssä, otan mielelläni syksyn mittaan vastaan erilaatuisia koirankarvoja. Valitettavasti leikattu karva ei käy, mutta kammalla irrotettu pohjavilla on oikein sopivaa aineista kehrättäväksi ja huovutettavaksi. 
Lähetä sähköpostia osoitteeseen kolmasluonto@gmail.com niin kerron enemmän.

Terveisin, Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä

SHARE:

Mainettaan sata kertaa parempi pinkopahvikatto

Remonttibudjettini loppu häämöttää jo, vaikka työlistalla on vielä monen monta tekemätöntä kohtaa. Päänvaivaa on aiheuttanut erityiseti sisäkatto. Paneloitu katto olisi kaunis, mutta vähän kallis ja en halua laskea muutenkin matalaa kattoa yhtään alemmas. Panelikatolle on kuitenkin edullinen ja helppo vaihtoehto. Haluankin tässä kirjoituksessa kajautaa ilmoille hurraahuudon yhdelle ihan liian vähän huomiota saaneelle materiaalille: PINKOPAHVIKATOLLE!
Yhteistyössä Riitmotti


Kirjoitus ja kattoni on tehty yhteistyössä ihanan rautakauppa ja kotoilupuoti-Riitmotin kanssa. Löysin Riitmotin Jaanaan mahtavasta FB-ryhmästä Pelastetaan vanhojen talojen naiset. Kysyin apua urakkaani ja sainkin tukea kattoprojektin materiaaleihin hyvien neuvojen kera.

Kehotan tutustumaan tähän aarreaittaan, joko paikan päällä Punkaharjulla tai verkossa. Kirjoitukseni lopusta löydät alennuskoodin mukavampaa verkkokauppavierailua varten. Jaana on todella osannut kerätä kauppaansa kaiken mahdollisen, mitä vanhassa talossa saattaa tarvita.

Valitsin pinkopahvikaton koska:

-Taloni huonekorkeus on matala, enkä halunnut laskea kattoa senttiäkään, koolaus ja panelointi olisi tuonut kattoa alaspäin
-Pinkopahvikatto on taloni alkuperäinen kattomateriaali
-Pinkopahvi on edullista verrattuna paneliin tai halltex-levyihin
-Pinkopahvi on 100% hengittävä kattovaihtoehto
-Pinkopahvikaton asennus on nopeaa
-Pinkopahvia voi korjata ja huoltaa
-Jos pinkopahvi ei jostain syystä ole toimiva ratkaisu, sen voi surutta jättää myöhempien kattopintojen alle
-Pinkopahvi ei vaadi täysin suoraa ja tasaista alustaa


Jouduin purkamaan mökkini kaikki sisäpinnat raakalautaan asti. Jotkut ovat tehneet ihan nättejä kattoja maalaamalla pelkän raakalaudan, mutta itse en halunnut päästää laudoituksen alla olevan tervapaperin mahdollisesti haitallisia yhdisteitä huoneilmaan. Pinkopahvi tasoitti yllättävän hyvin epätasaista laudoista ja jätti nupinaulameren hienosti alleen.

Katto tehtiin noudattamalla Perinnemestarin selkeitä ohjeita. Yksi pinkopahvirulla riitti peittämään koko katon ja pahvia jäi 25 neliöstä ylikin. Olin varannut työhön yhden päivän ja yhden pitkän apulaisen. Yritimme ensin kiinnittää pahvin naulaamalla, niin kuin asiaan kuuluu, mutta totesimme sen mahdottomaksi (ennen apulaisen valintaa kannattaa valita sellainen, jolla ei ole niskavaivoja). Kaivoin esiin uskollisen nitojani ja päädyimme nitomaan pahvin paikalleen. En varauksetta suosittele tätä tekotapaa, koska pahvissa tapahtui pientä repeytymistä ulkoreunoissa kuivumisen jälkeen.

Märkään pinkopahviin tulee herkästi reikiä, 
joten karvaiset perheenjäsenet joutuivat siirtymään muualle lepäämään 

Pinkopahvin maalaaminen olikin yllättäen pingottamista työläämpi prosessi. Esikäsittelin pahvin suositusten mukaan ensin liisterillä. Valitsin maaliksi jännältä kuulostavan Auron huoneilmaa puhdistavan maalin. 5 litraa riitti nipin napin katon käsittelyyn kahdesti. Maalaaminen ei ollut kaikista helpointa ja näin jälkikäteen uskon että lopputulos olisi ollut siistimpi telaa käyttäen. Kattoon jäi näkymään joitakin saumoja, koska maali kuivui todella nopeasti enkä pystynyt etenemään tarpeeksi ripeästi pensselillä tehden.

Pienistä kauneusvirheistä huolimatta olen tyytyväinen kattooni. Karhea mattapinta pensselinvetoineen toimii hyvin pinkopahvin pinnassa ja katto näyttää jotenkin alkuperäiseltä. Kattolistat taidan maalata katon kanssa samalla Auron maalilla.


Tutustu ihmeessä Riitmotin valikoimiin ja käytä alennuskoodia kolmasluonto saadaksesi 10% alennusta tilauksestasi. Alennuskoodi on voimassa vuoden loppuun.
Näin syksyn tullen kehotan palaamaan lämmitysaiheisiin kirjoituksiini ja suosittelen hankkimaan ehdottomasti kaminapuhaltimen, jos tätä supervempelettä ei mökistäsi vielä löydy.

Terveisin, Stella

Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä

SHARE:

Kaikki mehut irti omenasadosta!

Ainakin täällä eteläisessä Suomessa omenasato on kuivasta kesästä huolimatta huikea! Monille nurmikon valtaavat omenavuoret ovat ongelmajätettä, minulle puhdasta kultaa. Olen vuosien saatossa kokeillut monenlaisia tapoja omenoiden hyödyntämiseksi. Tässä muutamia suosikkejani.

Omenasato hyötykäyttöön

Mehuna
Siiderinä
Leivonnaisiin
Soseeksi
Hilloksi
Marmeladiksi
Chutneyksi
Kuivattuna
Pakastettuna
Kellariin kokonaisena


Oman pihani kaksi omenapuuta eivät tuota kovinkaan kummoisen makuisia omenoita. Pidän itse happamista ja mehukkaista omenoista (en makeista ja jauhoisista) ja olisikin kiva kuulla ehdotuksia sopiviksi uusiksi lajikkeiksi. Apumiehen pihassa sen sijaan kasvaa kaksi ehkä noin 15-20 vuotta vanhaa omenapuuta, joiden sato on suurta ja uskomattoman hyvän makuista.

Apumies vei tällä kertaa mehustamolle 80 kiloa omenoita ja sai takaisin 50 litraa mehua. Kallista lystiä ja oman puristimen teko on suunnitelmissa. Kaksi vuotta sitten teimme superhyvästä mehusta siideriä tämän ohjeen mukaan. En tiedä mikä meni vikaan, mutta siideri oli suoraan sanottuna pahaa. Okei, en ole mikään siideri-ihminen. Nyt kaksi vuotta myöhemmin korkkasimme viimeisen pullon ja maku oli jo melko ookoo. Hyväksi se muuttui vasta lorauksella tämän vuoden uutta mehua.

Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka vannovat itse tehdyn siiderin nimeen ja valmistavat sitä vuosittain. Kuulemma huonostakin mehusta voi saada ihmeen hyvää siideriä.


Tämän vuoden mehut eivät päätyneet siideriksi vaan ne nautitaan sellaisenaan suurella hartaudella. Pidimme apumiehen kanssa myös omenasosekilpailun. Minä uskon sokerittomuuteen ja apumies on perso makealle. Padoissa keiteltiin eri tavoin kanelilla, tuoreella inkiväärillä, vaniljalla ja kardemummalla maustettuja soseita ja hilloja.


Kun kerta pääsin pitkästä aikaa riehumaan oikeaan keittiöön, heitimme yöksi vielä uunin täyteen omenasiivuja. Kuivattaminen uunissa on minusta aina tuntunut jotenkin energiasyöpöltä toiminnalta ja haluaisinkin tehdä oman jättikuivurin, joka nielisi kerralla suuren määrän tavaraa, oppia kuivaamaan asioita saunan lauteilla tai hyödyntämään auringon lämpöä kuivausprosessissa. 

Edellä mainittujen lisäksi minua kiinnostaisi kaikista eniten hankkia oikea talviomenapuu ja säilöä kokonaisia omenoita kellarissa. Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa eräs herra innostui muistelemaan lapsuutensa Antonovka-omenoita. Kyllähän muutkin omenat säilyvät viileässä yllättävän pitkään, mutta olisi niin hienoa syödä omia omenoita vaikka helmikuussa, koska olen omppujen suurkuluttaja.

Miten sinä olet hyödyntänyt tämän vuoden suursadon?

Terveisin, Stella
P.S. seuraava kausikirje lähetään tilaajille sunnuntaina 9.9. joten liityhän kirjekaveriksi,
 jos et ole sitä vielä tehnyt!


Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä

SHARE:

Ikuisuusremonttien puolesta!

Kävin viikonloppuna Loviisan wanhat talot -tapahtumassa inspiroitumassa ja kuuntelin sivussa ihmisten kysymyksiä talojen omistajille. Kaikkia tuntui kiinnostavan kauanko remontti oli kestänyt, milloin olisi valmista, ja miten remontin keskellä oikein pystyi asumaan? Omistajat vastasivat kohteliaasti uteluihin, mutta tiedän mitä he ajattelivat.

Vanha talo ei ole ikinä valmis, ja hyvä niin!


Myönnän olleeni itsekin samanlainen kyselijä ja vasta nyt alan pikkuhiljaa oppimaan ettei aikatauluilla ole oikeastaan väliä. Vanha talo on kuin luonnonvoima, jonka käänteitä ei voi ennustaa ja remontteja on hankala suunnitella. Mikään ei ole niin varmaa kuin eteen tulevat yllätykset.

Olen iloinen, että Loviisan vanhat talot -tapahtumassa on mukana myös keskeneräisiä remonttikohteita. Minua tietenkin kiinnostaa erilaiset korjausratkaisut, mutta samalla tapahtuma näyttää suurelle yleisölle ettei taloa korjata vuodessa tai kahdessa, vaan se vaatii aikaa. Remontti ei ole elämästä irrallaan oleva ajanjakso, vaan osa vanhan talon arkea.

Remontin keskellä on opittava elämään tai elämä jää elämättä.


Loviisan wanhat talot -tapahtuma on mielestäni hyvä tapa miettiä ovatko omat mielikuvat vanhassa talossa asumisesta realistisia. Tietenkin kesäisen viikonlopun voi kulkea vaaleanpunaiset lasit silmillä valikoiden pelkät kirsikat kakun päältä, mutta viimeistään juttelu talojen omistajien kanssa palauttaa maan pinnalle.


Paras esimerkki lienee Nina Wiklundin Lilla Ljuva. Talo on monen suosikki LWT-tapahtumassa ja näin jälkikäteen on ehkä vaikea uskoa remontin mittakaavaa. Tässä artikkelissa kuvataan hauskasti Ninan muuttoa sähköttömään ja viemärittömään vuosia tyhjillään olleeseen taloon. Arvaatte ehkä että pystyn samaistumaan paremmin kuin hyvin.


Toivoisin ihmisiltä (ja itseltäni) lempeämpää suhtautumista remontointiin. Tv-ohjelmien suosituin formaatti lienee superrnopealla tahdilla tehdyt supermuutokset, jossa kaikki pistetään superruusiksi. Pitkään kestäneet remontit esitetään sen sijaan usein negatiivisessa valossa, ja meille taviksille tulee olo ettei hitaasti tekeminen ole hyvä juttu ja remppa-arjen todellisuus on monelle liikaa.


Mielestäni talon kunnostukseen voisi suhtautua kuin puutarhan hoitoon. Se on prosessi, jolla ei ole alkua tai loppua. Samoin kuin puutarha kasvaa ja elää, myös omat tarpeemme ja elämäntilanteemme muuttuvat, ja talo siinä rinnalla. Vanha talo on elämäntapa, ja siinä sivussa joutuu tahtomattaan myös elämäntaparemontoijan saappaisiin. Hurraahuuto ikuisuusremonteille! Niissä ei ole mitään pahaa.


Terveisin, Stella


Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi
Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää täältä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig